Miten jotkut osaa taikoa kuohuviinistäkin vettä






Parempi myöhään kuin ei milloinkaan, eikö? Päätöspäivälauantai meni huikeella kiireellä ohi. Mulla oli hurjat suunnitelmat ja kuskeja siellä täällä, että pääsisin mahdollisimman kätevästi paikasta toiseen. Onneksi kerkesin jokaiseen paikkaan mihin olin kutsua saanutkin ja pääsin mukaan juhlimaan päivänsankareita!  Tuli käytyä kolmissa juhlissa kauniita ylioppineita naisia onnittelemassa sekä vähän kuvaamassa siinä samalla. Uskon, että kaikilla valmistuneilla oli aivan huikea päivä, enkä malta odottaa ensi vuotta ja mahdollisia omia kekkereitäni! Saa nähdä, ehkä tuo valkolakki on joskus munkin päässä kutreja koristamassa. Sitä ennen alkaa kuitenkin häämöttää syksyllä koittavat kirjoitukset, joten ehkä nämä opiskelut tulisi myös suorittaa loppuun asti ennen kuin alkaa valmistumisesta haaveilla hah!

Paras suojata silmät, mua häikäisee niin





Kuvia eiliseltä! Mun mielestä Turku on yks kauneimmista kaupungeista näin kesäaikaan, täällä sitten viihtyy niin jumalattoman hyvin aurinkoisella säällä. On niin mukavaa istahtaa hetkeksi pienien eväiden kanssa aurinkoon nauttimaan vähän kavereiden seurasta. En ymmärrä miten ihmiset kestävät kaupungeissa ilman satamaa tai jokea näin lähellä, tää vaan piristää yleisilmettä niin mukavasti.

Kun saatiin tarpeeksi vitamiini deetä, lähdettiin tallustamaan kohti Finnkinoa. Hömppäleffa oli ihan hyvä valinta näin kesän alkuun ja me kyllä molemmat tykättiin tosta ihmeen paljon. Ei muuten yhtään pöllömpi sunnuntaipäivä :-)

Don't try and test me 'cos you'll get reaction




blouse and top gina tricot / skirt pimkie

So I put my hands up, they're playin' my song




Nyt voin hyvillä mielin sanoa juhlineeni täysi-ikäistymistäni ainakin virallisesti. Pidin kekkerit tuossa lauantaina - teemalla tietenkin! Halusin vähän värikkäämpää meininkiä tänne meidän olkkariin juhlimaan ja kyllä mä sitä sainkin. Täytyy kyllä nostaa hattua vieraille hauskoista asuista, se on aina mukavaa kaikkien panostaessa. Teema oli siis yhdysvallat ja jösses, kun laajalla aiheella tuli kaikennäköistä intiaania ja darth vaderia vastaan! Huomaako musta, että olin tyylikkäässä essussani aika ilmetty epätoivoinen kotirouva?

Mulla meni koko lauantaipäivä siivotessa sekä keittiön puolella askartelemassa, mutta kai sen voisi sanoa vaivan arvoiseksi. Tarjoilut ainakin näyttivät maistuvan, kaveri teki mulle ihan mielettömän söpön kakun sekä nuo olivat ostaneet mulle porukalla ihan sikakivan lahjan. Ja kai meillä oli ihan hauskakin ilta. Kuvamateriaali painottuu aika mukavasti tuonne alkuillalle lieneekö mistä syistä ja taisin näköjään myös tunkea kaikki onnistuneet otokset omasta nassustani tähän postaukseen haha.

HBD to me!


Synttärit tuli ja meni, musta on virallisesti tullut nyt vanhus. Enkä tunne itseäni millään tavoin erilaiseksi haha.

Mun äiti vei mut päivällä syömään, jonka jälkeen mentiin kaverin kanssa vähän iltaa varten valmistumaan. Täysi-ikäisyys on kyllä ihan kiva saavutus ja mun täytyy kyllä myöntää, että sitä on odotettu jo aika kauan! Päivävalintakin oli aika jees, sillä vaikka keskiviikkona lähdettiinkin viihteelle, oli helatorstai pelastamassa koululta. Lopulta päädyttiin vaan Amarillon karkkikeskiviikon kunniaksi, vaikkei meillä ollut alunperin edes tarkoitusta päätyä sinne koko illaksi.

Tää päivä menikin vähän kotona hilluessa, mutta se asia mistä oon oikeesti aika ylpeä on se, että meikä kävi äsken lenkillä! Ei mikään normikeino viettää dagen efteriä?

Viikonloppua odotellessa, ei tää ohjelma tähän lopu :-)

In English: Yesterday was my birthday! I had maybe the greatest b-day like ever.

ei löytynyt onnee onnelasta




top vero moda / blouse h&m
On muuten harvinaisen koukuttava biisi! Arvatkaa, mikä soi toistolla?

Tuntuu hauskalta katsoa vähän reilun viikon vanhoja kuvia. Kävin vappuaattona kampaajalla pätkäisemässä latvat pois - eli sen kymmenen senttiä. Kaikki kuivat lähti veks ja täytyy myöntää, että mä tykkään tästä aika paljonkin! Mun ponnari lyheni puolella? Onneksi sain eilen pienen laiskottelun jälkeen värjättyä juurikasvunkin pois hahaha.

En niin malta odottaa mun töiden alkamista! Oon niin rahapulassa kun olla ja voi. Kai mun pitää viihdyttää itseäni säästöillä vielä parisen viikkoa. Toisaalta ei se toisen lukiovuoden päätös ja koeviikkokaan paljoa kuumottaisi..

mitä mulle kuuluu?

Päätin tehdä comebackin. Tällalailla vaatimattomasti sanottuna!

1. #fuck #you #monday 2. #happy #easter #everyone ! #mirror #lazyday #outfit #denim 3. #wardrobe #cleaned #jee

4. it's #time for #tea #nam 5. today's #outfit #jes #kesätulee ! 6. #journal #time
7. #yesterday's #ootd #spring is #coming #yes ! 8. #perjantaisiiderit #perkeleen #hyvää #viikonloppua 9. #happy #me #kevät #jee #going #out

10. #just #chilling @home 11. #coffee #time with my #mate 12. #new #shopping rakastan mun uusia vaatteita #wuhuu

13. turku masentaa mua #suurkaupunkielämää #parhaimmillaan #ghetto #instasweden 14. #tappakaamut #eu in my #ass #koeviikko #lopu #jo #enjaksa 15. #little #leopard

16. #bored 17. #something #new for my #iphone 18. #happy #saturday

19. #uudet #treenikamat #wuhuu !! #jogging #time 20. #details #pepsodent #hehe 21. #monday #outfit #jee

Mua melkeen (huom. melkeen!) huvitti tutkiessani puhelimen kuvasaldoa se, miten paljon omaa pärstää oon jaksannut kuvata. Kaikennäköistä kuitenkin tässä on ollut ja täytyy sanoa, että jessus miten se aika menee nopeesti! En pysy tässä enää mukana.

Kyllä se elämä välillä hymyilee aika nätisti. Ens viikosta on tulossa superkiva!

In English: I decided to update my blog a little bit haha. Long time no see? Photos are my instagram pics, most of them taken in April. Damn time goes fast!

Ellu jäi sen taksin alle joka kääntyessään vasemmalle




kuvat by Tatu

Mitä saatanaa tuolla ulkona tapahtui viime yönä?? Käydessäni kävelyllä kastoin sekä naamani että vaatteeni tuossa paska(räntä)sateessa. Kevät tuu takaisin, mulla on sua jo ikävä.

Kuvat viime perjantailta, kun käytiin kuvaamassa vähän uittamo hoodzeilla. Eipä näytä enää tuolta.

Yhteiskuntaopin kurssi neljä tappaa mut kohta. Miks mä en ymmärrä.

Vastaukset!

Millaisia tulevaisuudensuunnitelmia sulla on? - Ei yhtikäs mitään! Oon niin päättänyt jo aikoja sitten elää hetkessä, etten halua ajatella mitä mä teen viiden, saati sitten kymmenen vuoden kuluttua! Mulla on tavoitteissa vain päästä lukiosta kunnialla ulos (tai sitten vähemmän kunnialla..) sekä selvitä välivuodesta suht hengissä. En ole päättänyt mitään, minne haluan jatko-opiskelemaan, en tiedä edes mulle kivaa alaa, millä oikeasti haluaisin työskennellä. Mun elämä tulee olemaan seuraavien vuosien aikana aika hektistä. Annan kaiken tulla ihan ajallaan ja elän siten, miten hyvältä tuntuu. Mitä aineita meinaat kirjoittaa ja milloin? - Ensi syksyllä olisi vuorossa yhteiskuntaoppi sekä ruotsi, keväällä äikän lisäksi tietty pitkä englanti sekä psykologia! Seurusteletko? - Tällä hetkellä oon varattu :)
Mikä sust tulee isona? - Ääää apua en minä tiedä :( Mitä teet lukion jälkeen? - Välivuosi odottelee! Haaveissa olisi vain tehdä paljon töitä, muuttaa omilleni sekä matkustella niin paljon, kuin kukkaro antaa myöten... Harrastukset? - Tätä blogia tulee tosiaan rustailtua, jonka lisäksi ei oikein ole kummempia askarteluja. Lenkkeilen ynnä muuta, jos liikuntaharrastuksesta puhutaan. Rakastaksä mua eniten maailmassa? - Melkeen, tuut hyvänä kakkosena heti ruuan ja nukkumisen jälkeen.
Lemppari (vaate)kauppa Turussa? - Zara ehdottomasti! koska vedolle? - Anytime sweetie :) Mistä otat inspiraatiota pukeutumiseen? Onko jotain tiettyä henkilöä? - Suurimmaksi osaksi seuraamistani blogeista. Tumblrista silloin, kun sitä tulee selailtua. Kaduilla tulee tietty myös joskus kaikkea mielenkiintoista vastaan, jos pitää silmät auki. En erityisemmin ihaile ketään julkkista, mutta Miley Cyruksella on nykyään pirun makee tyyli! Myös Alexa Chung'n kuteita tulee katsottua vähän tarkemmin, kun kuvia tulee vastaan. Onnennumero? - En usko mihinkään taikajuttuihin, ei mulla siis ole. Inhokkijulkkis? - Helppo! Nicki Minaj. Myös Rihannasta en erityisemmin tykkää.
Mistä sait idean aloittaa bloggaamisen? - En voi muistaa tällaisia asioita! 15-kesäisenä tuli sellainen päätös tehtyä, että tää voisi olla ihan mukava harrastus. Oon lukenut blogeja niin kauan kun muistan, varmaan 11-12 vuotiaasta (ennen, kun siitä tuli massaa!!! haha) ja vaikutti niin omalta jutulta, niin aattelin kokeilla. Haluatko jotakin tiettyä asiaa tulevaisuudeltasi? - Tietenkin ehdottomana ykkösenä oisi oma sekä läheisten terveys. Ei voi ikinä pitää  itsestäänselvyytenä. Muuten oon aika avoin suht kaikelle. Jos voisit vaikuttaa menneisyyteesi, mitä tekisit toisin/muuttaisit? - Tää on tosi vaikee kysymys! Kaikki tekee virheitä ja mullakin on aika paljon kaikkea tullut itse mokailtua, mutten silti varmaankaan muuttaisi yhtään mitään millään tavoin.  Tekemällä virheitä niistä voi ottaa opikseen ja mä ainakin olen osannut ottaa opikseni. Musta ihan tervettä välillä mokailla ja sun muuta. Oon tyytyväinen elämääni ihan tällaisena, enkä tykkää erityisemmin jossitella.
Mitä asiaa (mitä tahansa) suosittelisit lukijoillesi? - Apua miten vaikee kysymys! En minä tiedä! Vitsit, kun olisin saanut tähän edes jonkun aihepiirin, nyt mun pää lyö tyhjää :-D No, kai voisin kornisti vaan neuvoa elämään hetkessä tai jotakin muuta tällaista, mutten tahdo olla niin tylsä. Käyttäkää kesällä tarpeeksi aurinkorasvaa, juokaa festareilla tarpeeksi vettä sekä satsatkaa Zaran bleisereihin henkkamaukan sijasta. Olkaa siis fiksumpia kuin minä! Kesäsuunnitelmii? - Töitä, töitä ja vähän lisää töitä! No ei, mulla ei ole kummempia matkoja varailtu (vielä...), mutta aikeissa olisi pitää hauskaa kavereiden kesken, nauttia auringosta ja kesästä sekä lukea pirusti ylppäreihin.

my favorite blogs

Mulle tuli pari viikkoa takaperin pyyntö; esittele lempiblogisi. Miksipä ei! En ole varmaan ikinä kertonut omani puolella, mitä mä tykkään vapaa-ajallani lukea. Aloin vähän miettimään asiaa ja sainkin karsittua omat lempparini kuuteen omasta mielestäni varmaan parhaimpaan, mitä tykkään lukea tällä hetkellä. Let's alotetaan!

1. Mun pitkäaikaisin lemppari on aivan ehdottomasti Irinan blogi! Varmaan yksi kauneimmista suomalaisneitosista asuu Berliinissä ja omistaa ehkä mahtavimman vaatekaapin ikinä. Blogiin pääset tästä (klick!)

2. Sini on ehdottomasti viihdyttävimpiä ja monipuolisimpia bloggaajia, johon olen törmännyt. Vähän villihkö ja vahva tyyli ei ole ehkä ihan omiani, vaikka paljon kaikkia meikkausvinkkejä olenkin naiselta poiminut. Mutta jessus kun tää nainen osaa kirjoittaa! Sinin blogiin pääset tästä (klick!)

3. Kiinalaisen Auroran blogi on ihan huippu! Bongasin tyttösen joskus aikoinaan Lookbookista ja jäin koukkuun. Samalla rento mutta rokahtavatyyli iskee täysillä, meikä tykkäilee ihan järjettömästi. Ainut pikku miinus postaustahti, en malttaisi odottaa aina uusia postauksia! Blogiin pääset tästä (klick!)


4. Saksalaisen Janen blogi on ollut mulle suht uusikin löytö, mutta silti kohonnut yhdeksi lemppareista! Kasvaa pienehkö alemmuskompleksi lukiessa, nainen osaa olla sitten niin jumalattoman kaunis. Eikä vaatekaappikaan ole yhtään hassumpi! Blogiin pääset tästä (klick!)



5. One of each -blogia seuraan enimmäkseen kirjoittajan tyylin ja valokuvien takia. Kaunis nainen ja monipuolinen tyyli. Oon myös bongaillut hauskoja DIY -vinkkejä, joista Amanda blogissaan silloin tällöin kertoo.


6. India Rose -bloggarin tyyli iskee ja täysillä! Jotenkin saa niin rennot ja mukavan näköiset vaatteet näyttämään asialliselta. Voisin selata naisen outfit -postauksia tuntikausia kyllästymättä! Blogiin pääset tästä (klick!)


Kuten varmaankin huomaatte, mun lempiblogit painoittuu enimmäkseen tyyliblogeihin. Mulla on muutamia mielipideblogeja, joita silloin tällöin lueskelen, mutta ehdottomat lempparit rajoittuu näihin. Laadukkaat, kauniit kuvat sekä inspiraatiota herättävä ja erottuva tyyli saa mielenkiinnon heräämään.

In English: One of my readers asked me to introduce my favorite blogs at this moment. So here we go! I think I like fashion and style blogs the most, haha.

Copyright © 2015 · Designed by Pish and Posh Designs