Kun kellohame heilahtaa

Ostin joskus alkukesän alennusmyynneistä kuvissa näkyvän muhkean mekon henkkamaukan nettisivuilta puoleen hintaan, enkä ole saanut sitä aikaiseksi pistää kertaakaan päälleni. Himoitsin sitä jo liikkeessä keväämmällä ja sen jälkeen monen eri bloggaajan yllä, mutta itselleni en sitä voinut kuvitella millään. Miksi jotkut niin ihanat vaatteet näyttävät oman itsen päällä niin tönköltä? Johtunee lyhyistä jaloista, miksi en voi kellohelmaista hametta kuvitellakaan pistäväni päälle ilman korkeita korkoja hah! Onko muilla joskus samanlainen olo?

Jonkin aikaa sitten päätin kuitenkin yrittää sovittaa vaatekappaletta käyttöön sekä kokeilla jotain sellaista, mikä toimii aina - mustavalkoista. Noin juhlava alaosa ei parikseen kauheasti mitään kummempia koristeita mielestäni vaadi, vaikkei parista kultaisesta korusta varmaankaan haittaakaan olisi... Vaikken omasta mielestäni osunut ainakaan kauheasti metsään, en silti tästä ihanuudesta arkikäyttöön kaveria saa sitten millään. Korot tällainen muhkeus vaatii! Nyt äkkiä joitain juhlakutsuja tänne päin, että saan ihanuuden joskus vaativampaankin käyttöön joskus!



blazer, bag, skirt and top h&m /  heels nelly.com

OUTFIT // 23.8.

Lauantaipäivä tuli pyörittyä kaupoilla tämmöisessä asussa. Uskaltauduin pitkästä aikaa laittamaan minimekkoa päälle, sillä kesällä ei ole tullut niitä paljoa käytettyä. Lieneekö syy pyöräilemisessä... Bleiseri+mini yhdistelmänä tuntui päällä pitkästä aikaa niin naiselliselta että oksat pois! Oonko liikaa kulkenut vapaapäiväni shortseissa ja lökäreissä?

Shoppailupäivän tarkoituksena oli löytää jonkinnäköistä kivaa syysvaatetta, mutta musta tuntuu, etten nykyisin löydä juuri mitään ostettavaa. Lieneekö syynä pihiys vai nirsous, en tiedä. Vaiko sitten se, että nettishoppailu kun on paljon helpompaa...




blazer zara / scarf cubus / bag h&m / top gina tricot / skirt bik bok / shoes skopunkten

OUTFIT // 22.8.

Tämän viikon syksyisillä sadesäillä ollaan hytisty kylmästä ulkona. Kai pieni shokki tämä yön aikana muuttunut 15 asteen lämpötilaero? Enivei, sade raikastaa ja lämpimät vaatteet pelastaa. Plus onhan se mukavampi saada autokyyti kuin polkea tuolla rännässä!

Olenko ainut, jolla on välillä suuria vaikeuksia yhdistellä midi- sekä maximekkoja? Tuntuu, että näyttävät monen muun päällä paljon paremmalta haha. Tällä rennolla asulla tuli kuitenkin viihdyttyä Ikeassa kokonainen päivä. Eikä tällä hameenpituudella tarvitse pelätä vilauttamista kumarrellessa kaupan hyllyjen välissä.






skirt monki / jacket zara / scarf cubus / cardigan bik bok / shoes converse

OUTFIT // 21.8.



blazer and bag and blouse and skirt H&M / shoes skopunkten

Black Leather

Syksy rymisi parissa päivässä meillekin tänne Suomeen tummien pilvien muodossa. En valita yhtään. Uusi takki, neuleet ja varsinkin uusi lempparihuivi pääsevät vihdoin käyttöön. Ja tykkään mä sateestakin.

Allekirjoitettiin poikaystävän kanssa pari päivää takaperin meidän ekan kodin vuokrasopimus! Osaatteko arvata, kuka on kuluttanut Ikean kuvastot puhki...



jacket zara / scarf cubus (New) / cardigan Bik Bok

New week, New Start

Moikka moi! Parin nassukuvan saattelemana tulin kertomaan ison satsin tarinoita siitä, mitä mulle nykyään kuuluu, en nimittäin ole turhan paljoa koneella tai blogimaailmassa viettänyt kesällä aikaa. Samalla, kun suurin osa on nauttinut lomasta ja hellejaksosta, en itse ole tosiaan pitänyt lomaa ollenkaan ja töissä onkin tullut käytyä viimeiset neljä kuukautta aika ahkeraan. Kannatti mennä töihin kesäsesonkiravintolaan, ei ainakaan tullut tunneista puutetta! Mulle syksy tulee siis lämpimästi tervetulleeksi, sillä vaikka hellejakso olikin mahtavaa, ei se mulle työmyyrälle kauheesti nautintoa tuonut, lähinnä vain tuskaisia ja hikisiä työtunteja. Viileitä kelejä, kynttilöitä ja teetä - jes! Syksy on niin mun vuodenaika. Saan joltain turpaan tän hehkutuksen saattelemana, mutta meni jo.

Mulle on luvassa elämässä isoja muutoksia tulevien kuukausien aikana, jonka takia myös odotan kesän loppumista - ja innolla! Mun kesätyöt loppuivat eilen sunnuntaina ja jo siinä päättyi mulle yksi iso juttu. Tykkäsin mun työpaikasta ja -kavereista kovin ja nyt sen loputtua, onkin jännittävää vaihtaa työpaikkaa ja tutustua uusiin naamoihin ja tapoihin - kaikkea uutta siis opittavana! Mulle ei tosiaan opiskelupaikkaa yhteishaussa herunut, joten töissä tullaan tämä välivuosi aika lailla viettämään. Ensi keväänä uudestaan ja varmaan paremmalla innolla ja motivaatiolla, kuin mitä tänä keväänä kirjoitusten jälkeen. Jos vaikka mielenkiinnot ja -kohteet haussa vähän vaihtuisivat omalle itselle sopivimmiksi... Ja alkaisi tuo lukeminen vuoden työssäkäynnin jälkeen kiinnostaa.

Oon myös muutamien viime viikkojen aikana tarkkaillut asuntoilmoituksia, nimittäin tämä tyttö aikoo muuttaa muutamien viikkojen sisällä yhteiseen pieneen kotiin poikaystävän kanssa. Meillä on aika kiva kämppä tällä hetkellä hyppysissä, joten jos kaikki sujuu kuten pitää, ollaan varmaan kaksion katon alla syyskuussa. En millään malttais kaikkien sisustusjuttujen kanssa, mutta onneksi tuo fiksumpi osapuoli vähän hillitsee...

Mulle on siis tulossa pieniä sekä isoja elämänmuutoksia. Mulle on myös muutamien kuukausien, miltei vuoden hiljaisen bloggailun jälkeen tullut yhä enemmän tarve palata takaisin aktiivisemmaksi bloggaajaksi. Viimeisen vuoden aikana on tapahtunut paljon ja itse oon muuttunut myös, joten on myös hauska huomata, miten asiat ovat vaihtaneet tärkeysjärjestyksessä paikkaa. Blogi on muiden juttujen ohella jäänyt vähän jalkoihin, mutta oon silti samalla kaivannut omaa pientä harrastustani kaiken muun tekemisen ohella. Katsotaan siis, miten mulle ja mun blogille käy :-) Koittakaa jaksaa pysyä mukana, ootte mahtavia!

OUTFIT // 5.8.

Näinä hellepäivinä on kyllä melkein liiankin helppoa pukeutua. Vaatekaapista päätyy päälle vain ne ohuemmat ja ilmavimmat vaatekappaleet, mitä omistaa. Ja useimmiten päätyy päälle päivästä toiseen miltei samat vaatteet... Muttaku!

Ei luoja, kun en malttaisi odottaa tota helteen loppua. Haluun päästä käyttämään mun kivoja uusia syysvaatteita!



top gina tricot / skirt and sunglasses bik bok / leather jacket zara / sandals ted baker

OUTFIT // 4.8.



Hame Zara
Kengät Dinsko
Aurinkolasit Bik Bok
Toppi ja laukku H&M

OUTFIT // 3.8.




housut Angelica Blick for Bik Bok
toppi ja laukku H&M
kengät Dinsko
aurinkolasit Bik Bok

Copyright © 2015 · Designed by Pish and Posh Designs